tiistai 26. marraskuuta 2013

Sairaslomalaisen huomioita

Pidän työstäni, mutta silti tulee hetkiä, kun kaipaa omaa aikaa ja välimatkaa työympäristöön. 

Tässä siis sairasloman hyviä puolia:

- ehtii nauttia elämän pienistä iloista
- ehtii ulkoilemaan valoisan aikaan
- ehtii kiinnittämään huomiota katutaiteeseen
- ehtii unelmoida ja miettiä tulevaisuuden kuvioita
- ehtii miettimään sisustusta
- inspiraation löytyminen
- joululahjojen ostaminen yksi kerrallaan kivijalkaputiikeista (joka päivä jaksaa kävellä vähän pidemmälle)
- ehtii käydä läpi kaikki kiinnostavat pikkukahvilat, joita putkahtelee lähiseuduille
- on aikaa miettiä mitä söisi aamupalaksi ja syödä vaikka puuron lisäksi jotain muutakin

ja tärkeimpänä:

- on aikaa palautua vuoden tapahtumista niin henkisesti kuin fyysisestikkin


P.S. Nyt haaveilen tuollaisesta kuvan tyylisestä hiukan kämäsestä vitriinikaapista olohuoneeseen...

maanantai 25. marraskuuta 2013

Ainoa valoisa hetki


Käytin hyväkseni päivän ainoan valoisan hetken ja näpsin muutamia kotikuvia. Tuo retrokaappi ei ole tainnut montaa kertaa esiintyäkkään kuvissa, ainakaan kokonaisena. Se on aikoinaan huutonetistä hankittu ja pidän siitä vieläkin. Tuo valkoinen pikkutuoli/taso (kaapin vasemmalla puolella) on yleensä täynnä puolikäytettyjä vaatteita. Siivosin ne pois kuvia varten ;)

Sain lahjaksi Marimekon kaurismukin, josta tuli lemppari heti. Samaisia mukeja voisi ostaa muutaman lisääkin, vaikka mukikaappi taitaakin ratketa kohta...

Olen kasvattanut myös lehtipinojani sairasloman aikana sekä itse, että osan olen saanut kipeänlahjana. Voiko olla muuten mitään parempaa kuin kipeänlahjat...

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

tiistai 19. marraskuuta 2013

The Selby tuli kotiini






Lisää synttärilahjoja esittelyssä. Kyllä se vain on mukavaa saada lahjoja näin aikuisenakin. Siskoni on hyvä ostamaan lahjoja ja kaikki osaset menivät nappiin tälläkin kertaa. Marcin kaulakorun (katso edellinen postaus) lisäksi sain The Selbyn kirjan ja HM Homen lintuvadin, joka on aika söpö. Kirja oli täysin yllätys ja hyvä sellainen. Rakastan kirjoja ja varsinkin kuvakirjoja, mutta harmikseni niihin ei jää rahaa useinkaan muiden menojen lisäksi. Siksi kirjat ovat loistava lahjaidea.

Olen seuraillut The Selbyn verkkosivuja jo pitkään ja kirja on yhtä värikäs ja tuhti kuin verkkosivutkin. Pidän muiden koteihin ja työhuoneisiin kurkistelusta (niinkuin varmasti moni muukin) ja tässä kirjassa sitä piisaa; mielenkiintoisia kuvia muiden kodeista noin 250 sivun verran. Kirjan alussa on myös tarrasivu, joka sai minut hymyilemään. Tässä siis hyvä joululahjavinkki sisustuksesta ja erilaisista ihmisistä kiinnostuneille!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Toipuminen etenee

Alan selvästi toipumaan, koska jaksan ottaa taas tälläisiä hölynpölykuvia ;)

Kuvissa Marc By Marc Jacobsin kaulakoru, jonka sain syntymäpäivälahjaksi siskoltani. Tämä on jo kolmas Marcin koru, jonka omistan. Edelliset korut ovat olleet kovassa käytössä, joten uskon tämänkin pääsevän jokapäiväiseen käyttöön, kunhan puen päälleni muutakin kuin verkkarit. Marcin korut ovat tarpeeksi pieniä ja yksinkertaisia arkikäyttöön, mutta niissä on kuitenkin aina jokin juju, kuten tässä tuo turkoosi väri.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Hipsterineule Afrikasta


Afrikan matkaaja tuli takaisin. Niin se vain meni puoli vuotta nopeasti ja nyt totutellaan taas elämään kaksin. Värikäs tuliaisneule tuli tarpeeseen, väriä ja lämpöä pimeään syksyyn.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Elossa!




Nyt alkaisi sitten olemaan syksyn koettelemukset pulkassa, ainakin toivottavasti! Selkäleikkaus on ohi ja tällä hetkellä vietän toipilasaikaa jouluun asti. Istuskelen juuri ensimmäistä kertaa koneella, mutta ei tässä kovin montaa minuuttia pysty vielä istumaan. Onneksi on nuo padit ja muut laitteet, joita voi käyttää makoillessa ja sohvalla istuskellessa. Tiedoksi vielä teille, jotka blogiini eksytte; minulle laitettiin siis proteesi rikkoutuneen välilevyn paikalle. Toivon todella, että neljän vuoden tuska kipujen kanssa taistellessa loppuu vähitellen. Tällä hetkellä tulokset vaikuttavat lupaavilta! Minulla on ollut uskomattoman vähäiset kivut leikkauksen jälkeen... tai sitten minulla on uskomattoman korkea kipukynnys, kuten leikkaava lääkärini totesi, mutta uskon myös vähäisiin kipuihin.

Nukutuksesta herääminen oli sen sijaan ahdistavimpia tilanteita elämässäni. En meinannut herätä sitten millään ja kun viimein palasin edes vähän tähän maailmaan pahoinvointi iski todenteolla. Oksentelin koko illan juuri ja juuri tajuissani. Onneksi seuraavana aamuna olin kuitenkin kuin uusi ihminen ja pääsin iltapäivällä kotiin toipumaan. Kotona kaikki meni hyvin kunnes aloin voimaan taas pahoin ja huippaus tuli kuvioihin. Onneksi syy löytyy todennäköisesti vain alhaisesta hemoglobiinista ja nestehukasta, sen verran rankka operaatio oli kuitenkin kyseessä. Viime päivät ovat siis menneet tankatessa ja miettiessä mitä suuhun laittaisi, jotta saisi kaikki arvot kohdilleen. En uskalla vielä liikkua yksin ulkona heikon olon takia, mutta enköhän kohta voi alottaa jo lyhyet kävelylenkitkin.

Kuvat synttäreiltäni, jotka olivat ennen leikkausta.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Aurajoki ja minä








En ole miettinyt sisustusasioita viime aikoina paljoakaan, mutta asukuvia olisi taas tarjolla. Muistelen näitä kuvia sitten ensi viikolla kun selkäni on leikattu ja puen samat gollege-housut jalkaan joka päivä.

Vietin viikonlopun Turussa häitä juhlien ja tämä asu toimi juhla-asunani. Käytin samaista mekkoa tasan vuosi sitten kun täytin 30, mutta se sopi paremmin kuin hyvin myös syksyisiin häihin. Mekko on ostettu H&M:stä, mutta näyttää yllättävän laadukkaalta ja ryhdikkäältä, luonnossa vielä paremmalta kuin kuvissa.

Kampauksen tekoon käytin ehkä viisi minuuttia sen jälkeen kun olin kihartanut hiukset. Kasasin hiukset vain myttyyn ja kiinnitin pinneillä ja lopuksi lakkaa reilusti päälle. Hiusteni väri on muuten mukavan epätasainen tällä hetkellä, väri tarttuu vaaleampiin etuhiuksiin kovemmin. En siis ole tarkoituksella laittanut raitoja...

Kivaa alkuviikkoa kaikille!