tiistai 24. syyskuuta 2013

Ja vielä lisää retroa...











Kuvissa näkyvä lamppu päätyi asuntooni muistoksi isästä, samoin kuin aikaisemmassa postauksessa esiintynyt "retrokärry". Jos totta puhutaan, niin lamppu näyttää näissä kuvissa paremmalta kuin livenä. Makuuhuoneessa on killunut tähän asti entiseltä asukkaalta jäänyt valaisin, joka ei sopinut meidän sisustustyyliimme juurikaan, joten nykyinen on joka tapauksessa parempi... En ole silti täysin varma mitä mieltä olen lampusta. Se on aika retrotyylinen, joten se sopii mukavasti muihin kamoihin, mutta hieman mietityttää onko se liian ufo... Nuo kupariset lautaset tekevät valosta hieman punertavan sävyistä, joka ei myöskään ole hyvä asia, mutta luulen, että siihenkin tottuu. Lamppu voisi toimia ilman "lautasiakin", mutta katsotaan nyt mihin päädyn.

Mitäs mieltä te olette lampusta? Käykö teille muillekkin niin, että tuijottelette uusia sisustuselementtejä aina kotona ollessanne taukoamatta ennen kuin silmä tottuu niihin?

P.S. Myös musta seinäkello on isäni aunnosta.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Lohtuostos







Harvoin ostan näin kallista vaatekappaletta, mutta sanottakoon tätä vaikka lohtulahjaksi.

Talvea odotellessa ;)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mustaa


Asu lauantailta. Väristä voi päätellä viime viikkojen teeman. Kaksi viikonloppua peräkkäin hautajaisia, alkaa kaappi täyttyä mustasta. En omista mustaa takkia kuitenkaan, joten takiksi sai kelvata viininpunainen nahkatakki. Sisätiloissahan takkia ei enää tarvinnutkaan.. Hiukset ovat tuossa vaiheessa päivää miten sattuu, ei anneta sen häiritä.

Onneksi seuraavana viikonloppuna on tiedossa irtautumista surullisista asioista, hotelliviikonloppu turussa tyttöjen kanssa :)

lauantai 21. syyskuuta 2013

Lisää retroa






Pelastin isäni asunnosta pienen retropöydän renkailla. En oikein osaa päättää minne sen laittaisin, mutta toistaiseksi se saa olla eteisessä peilin alla. Asunnossamme alkaa olla vähän liikaakin retrokamaa, joten pitää ehkä jatkossa hankkia vähän raikkaampaa tavaraa. Tästä syystä mietinkin, että pitäisikö maalata pöydän taso vaikka vaalean mintun väriseksi.. mutta katsotaan mihin päädyn. Eteiseen se sopii tuollaisenaankin.

Olen innostunut hämärässä kuvaamisesta, kun uudella kameralla se onnistuu jokseenkin helposti. Nämäkin kuvat räpsin siis iltahämyssä.

Rauhallista lauantaita kaikille!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Syksyn lemppareita










Asukuvia vaihteeksi. Kiitos ystävälleni kuvista!

Kuvissa päällä syksyn lempparifarkut (H&M:n ale) ja lempparitossut (New Balance). Pidän myös tuosta H&M:n hiekan värisestä liivistä paljon. Sitä voi käyttää myös hihattomana paitana jos nepittää sen kiinni kokonaan.

Syksystä ei ollut kyllä tietoakaan eilen asua kuvatessa, hiki valui ja farkkujen tilalla olisi voinut olla shortsit. Ihanaa.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Bordeauxin reissun viimeiset









Lupaan, että nämä ovat viimeiset kuvat Ranskan matkalta! Tällä hetkellä on vähän hiljaisempaa uusien aiheiden kanssa, joten hyödynnän kaikki mahdolliset vanhat kuvat ;)

Fiilistelin kuvissa näkyviä mukeja koko matkan ajan, vaikka ne olivatkin hiukan liian pieniä teemukeiksi. Pakko niitä oli silti käyttää. Nuo vanhat surffimainoslehdet olivat myös mahtavia, olisi tehnyt mieli tuoda muutama kotiinkin :)

Toivottavasti kaikilla on ollut rentouttava viikonloppu!

perjantai 6. syyskuuta 2013

Sisustusta reissusta







Minulta löytyikin vielä näitä sisustuskuvia kesäiseltä Ranskan reissulta, joten postataanpas loputkin! Kuvat siis ihanasta asunnostamme Bordeauxissa.

Vaatekaappi näyttää melko värikkäältä ;) Nyt on jo mustat ja harmaat vaatteet kaivettu kaapista, vaikka lämpöä piisaakin!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Suru sanaton

Iso suru perheessä.
Saattaa olla hieman hiljaisempi postaustahti jonkun aikaa.


"Vaikka elämäntahtoa ollut ois, niin vaikea sairaus uuvutti pois. On vain hiljaisuus ja suru sanaton."